Vanhin samoajaryhmämme vietti viikonlopun Helsingin sykkeessä. Seuraavaksi samoajien ominsanoin kertomaa reissusta.
”Ensimmäinen etappimme oli Helsingin Leirintäalue Rastila, joka ei sijaitse niinkään kauaa keskustasta, vain metromatkan verran. Pystytimme teltan ja aloitimme ruoan valmistuksen. Auton jätimme aivan teltan viereen, johon olikin helppo jättää ylimääräisiä tavaroita. Alue ei ollut kovinkaan suuri, mutta sitä toimivampi kompleksi. Yleisavaimilla pääsi vessa-, suihku- ja keittiörakennuksiin, vesipisteet ja roskikset olivat aivan lähettyvillä ja metroasemalle on vain alle viiden minuutin matka. Siis suosittelemmekin, niille jotka reissaavat Helsingin seudulla, kokeilemaan Rastilan leirintäaluetta, meidän ryhmä ei ainakaan pettynyt!” -Sanda-
”Menimme eläintarhaan emme nähneet apinoita koska niiden linna oli remontissa. Kohokohta olivat suuret karhut joille ajattelumme antaa välipalaa (Jannen) mutta koska eläinten ruokinta oli kiellettyä emme tehneet sitä.” -Joona-
”Eläintarhakiertelyn ja Heseruokailun jälkeen suuntasimme kohti liikuntahallia pelaamaan Megazonea, eli siis lasersotaa sisätiloissa sokkelossa. Suurimmalle osalle tämä oli ensimmäinen kerta koskaan, mutta kaikkien mielestä oli huikean hauskaa. Uudestaan menemme vielä aivan varmasti! Jenna ja Janne olivat punainen tiimi, Joona, Sannamari ja Sanda vihreä tiimi ja sinisessä tiimissä oli 2 muuta henkilöä. Vihreä ryhmä voitti.” -Jenna-
”Lauantaina meillä oli aikaa käydä ostoksilla sillä sää oli huono niin mitäs muutakaan tekisi. Olimme aluksi kauppakeskus Foorumissa, jonka jälkeen menimme ratikalla käymän Herttoniemessä? sijaitsevalla kirpputorilla. Kaikki löysivät sieltä jotain erityisesti minä löysin hyvin mielenkiintoisen kirjasen. Kauppareissulta lähdimmekin sitten Itikseen päin syömään.” -Janne-
