Vanhin samoajaryhmämme vietti viikonlopun Helsingin sykkeessä. Seuraavaksi samoajien ominsanoin kertomaa reissusta. ”Ensimmäinen etappimme oli Helsingin Leirintäalue Rastila, joka ei sijaitse niinkään kauaa keskustasta, vain metromatkan verran. Pystytimme teltan ja aloitimme ruoan valmistuksen. Auton jätimme aivan teltan viereen, johon olikin helppo jättää ylimääräisiä tavaroita. Alue ei ollut kovinkaan suuri, mutta sitä toimivampi kompleksi. Yleisavaimilla pääsi vessa-, […]
Posts by
Leijonien Hukassako? -omaretki
Lauantaiaamulla seurakuntatalon pihalle saapui 12 sudenpentua innostuneina lähtemään uusiin seikkailuihin. Sen jälkeen kun sudenpennut olivat päättäneet kenen kyytiin kukakin menee, hyppäsimme autoihin ja lähdimme ajamaan kohti Leijankämppää. Matkaan lähdimme ihanan keväisestä säästä, mutta perillä meitä odotti täysi talvi. Edellisten käyttäjien jäljiltä pihalla oli ruuantähteitä, joita lähes jokaisen oli pakko mennä tutkimaan ja kaivon pumppu oli […]
Talviretken taikaa!
Pitkästä aikaa Maahisten johtajat päättivät että nyt olisi aika järjestää lippukunnan oma talviretki. Lähivuosina on talviretkeilty alueen yhteisillä retkillä sekä ainakin lippukunnanjohtajan mieleen jääneellä paukkupakkasilla Napaketulla 2011. Vuoden 2015 talviretki päätettiin pitää hiihtolomaviikon lopetusviikonloppuna 21.-22.2. Näin leirin jälkeen voimme todeta, että kyllä se retki on kuitenkin järkevämpi pitää aivan erillään hiihtolomasta, jotta mahdollisimman moni halukas […]
