Leijankämpän talkoopäivä oli sovittu jo keväällä, mutta siltikin paikalle saapui vaivaiset 2 partiolaista ja heidän äitinsä (hienoa Alhon perhe!!) ja lisäksi 5 johtajaa. Onneksi edellisenä iltana paikalle olivat saapuneet jo Topi, Ilkka ja Lauri, jotka olivat tehneet pohjatöitä jotta pääsimme heti hommiin. Topi oli hionut tuvan lattian, Ilkka hionut osan saunan lauteista ja Lauri niittänyt pihaa suurimmista heinistä. Sunnuntaina töihin ryhdyttiin siis pikaisesti, sisällä tuvan lattiat maalattiin sekä saunan kaikki lauteet ja lattialaudat hiottiin ja pestiin. Suurin homma oli ulkovarastossa, joka oli aivan täynnä edellisten omistajien ja leiriläisten rojuja ja roskaa. Useita jätesäkkejä täyttyi vanhasta roskasta (metallia, vaatteita, muovia, lehtiä, kirjoja yms.) ja puutavara lajiteltiin. Käyttökelpoiset pitkät puut pinottiin syvemmälle varastoon ja pienemmät puut pilkottiin polttopuiksi puuvarastoon. Puuvarasto piti myös tyhjentää, siivota ja järjestellä. Välillä pidettiin taukoa, grillattiin makkarat ja syötiin niitä perunasalaatin kanssa. Lisäksi talkooeväinä oli Hannan valmistama kakku sekä Venlan leipomat sämpylät.
Useiden tuntien työn jälkeen olimme saaneet ulkovarastosta jo hyvin pohjaa näkyviin, mutta koko ajan löytyi yllätyksiä turpeisesta lattiasta. Ulkovarastossa täytyy vielä talkoilla jonkin verran ennen kuin saamme sen käyttöön leireille. Rojua jäi vielä kasa ja ehjät puulavat pinottiin käytettäväksi myöhemmin. Tarkoitus olisi rakentaa tilaan pöydät tms. esim ruokailua varten. Talkoiden jälkeen Topi ja Sanda vielä kävivät hakemassa loput roskat kämpältä, sillä kaikki eivät todellakaan mahtuneet ensimmäiseen pakettiautolliseen.
Toivottavasti ensi kerralla talkoiden osanotto olisi suurempi, sillä työtä vielä riittää!Muistutukseksi että kerran pari vuodessa talkoillen saamme vuodessa yhteensä 4 ilmaista viikonloppua Leijankämpällä (arvo n.300€)!
Syksyllä edessä onkin Bauhausin inventaario, johon osallistumme johtajien ja vanhempien voimin. Inventaariossa lasketaan tuotteita, syödään ja pyöritellään peukaloita. Ennen aina tammikuun ensimmäisenä viikonloppuna järjestetty inventaario onkin tänä vuonna jo lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna eli 2.-4.10. Osallistumme talkoihin vain yhtenä iltana (ei tiedä vielä mikä) n.klo 20-00. ja tuntipalkka joka menee lippukunnalle on noin 10 € / tunti / henkilö. Eli jos meitä olisi paikalla vaikka 20 niin tienaisimme lippukunnalle 800 € vuoden 2016 suurleirejä varten! Varatkaa yli 16-vuotiaat aika siis jo kalenteriin, jotta saadaan mahdollisimman suuri edustus!
Kuvia Leijankämpältä ja talkoista löytyy lippukunnan kuvapankista https://www.flickr.com/photos/126171769@N04/sets/72157654726672094
