Keväisenä sunnuntaina 5.5. liki 70 Maahista oli mukana perinteisessä partioparaatissa Turussa. Vuosittain monet partiopiirit järjestävät omia paraatejaan, mutta Lounais-Suomen paraati on tunnetusti upein 😉
Päivä alkoi Maahisten kolon pihalta, jossa vielä harjoiteltiin marssia Ellun soittaman patarummun tahtiin. Sitten pakkauduttiin bussiin ja lähdettiin kohti Turun tuomiokirkkoa. Suuresta osallistujamäärästä kertoo jotain ehkä se, että kaikki eivät edes mahtuneet bussiin vaan muutama johtaja lähtikin Turkuun omalla autolla!
Maahiset marssivat vuoden 2018 paraatissa vihoviimeisinä, joten tänä vuonna saimme “ohituspassin” ja pääsimme ensimmäisten lippukuntien joukkoon! Ohituspassin takia saavuimme Turkuun ensimmäisten lippukuntien joukossa.
Kun paraatin kaikki 4500 partiolaista olivat päässeet tuomiokirkolle, soittokunta soitti alkufanfaarin ja juhla pääsi alkamaan. Suomen lippu nostettiin ylös lipputankoon, minkä jälkeen kuultiin arkkipiispan puhe. Seuraavaksi tuomiokirkon portailla seisovat Mannerheim-solkien saajat saivat solkensa partiopaitoihinsa. Melko aurinkoisessa, mutta keväisen viileässä säässä laulettiin vielä Suvivirsi ja pian päästiinkin jo marssimaan!
Perinteinen paraatireitti on sivunnut Turun kauppatoria, mutta keskelle toria ilmestyneen suuren savikuopan (tunnetaan myös nimellä toriparkki) takia reitti kulki pitkin Aurajoen rantaa tuomiokirkolta kaupunginteatterille. Rantakaduilla marssiminen oli toisten mielestä tunnelmallista ja mukavaa, mutta jotkut ikävöivät vanhaa reittiä ja leveämpiä katuja.
Kun Maahiset saivat marssit marssittua, otettiin vielä lippukunnan yhteiskuva teatterin edessä ja sitten päästiin syömään Raxiin!
Paraatin alkupäässä marssineet Mannerheim-solkien saajat, Maahisista siis mukana Helmi ja Elmiina, lähtivät paraatin jälkeen kunniakäynnille Turun hautausmaan sankarihaudalle. Siellä kuultiin vähän musiikkia ja laskettiin seppele. Sitten Helmi, Elmiina, Pia ja Ellu suuntasivat Turun VPK-talolle paraatijuhlaan, jossa kuultiin musiikkia, puheita ja jaettiin vielä loput ansiomerkit. Maahisten taloudenhoitaja Sirkka sai piirin pronssisen ansiomitalin koristamaan partiopaitaansa!
Lisäksi paraatikilpailujen voittajalippukunnat saivat komeat kiertopalkinnot! Maahiset ylsivät Karelia-Maljan kilpailussa huimasti sijalle 5. Karelia-Maljat jaetaan niille lippukunnille, joilla on suurin marssiprosentti. Maahisten jäsenistä oli mukana jopa 65 %. Eiköhän ensi vuonna Maahisten 40-vuotisjuhlan kunniaksi oteta mukaan myös kaikki ne, jotka eivät tänä vuonna olleet marssimassa 😉 Sitten ainakin tarvitaan kaksi bussia!
Suuri kiitos reippaille marssijoille, partiomerkkien ompelijoille ja paraatia katsomaan tulleille!
Kuvia paraatista:
Lounais-Suomen partiopiirin kuvapankki
