Mynämäen Maahisten hallitus on vuoden 2019 alussa päättänyt tehostaa saataviensa kotiuttamista maksuja koskevalla uudella säännöllä: jos taloudella on maksamattomia velkoja lippukunnalle 50 euroa tai enemmän, voi seuraaville retkille tai muihin maksullisiin tapahtumiin osallistua vasta sitten, kun ne on maksettu.
Tähän ratkaisuun olemme päätyneet siksi, ettei kenenkään talous kuormittuisi liikaa kasaantuneista, maksamattomista partiomaksuista. Lisäksi haluamme luonnollisesti maksupolitiikan olevan oikeudenmukaista ja tasapuolista kaikille jäsenillemme heidän osallistuessaan toimintaan, jonka kulut katetaan yhteisesti kartutetusta kassasta.
Muistutamme myös jälleen, että tarvittaessa voimme joustaa laskujen maksuajoista, jotka yleisen käytännön mukaan ovat normaalisti kaksi viikkoa. Jouston myöntäminen edellyttää kuitenkin asian sopimista ottamalla yhteyttä lippukunnan taloudenhoitajaan, Sirkka Asikaiseen, 044 335 2242 tai maahiset.talous@gmail.com.
Maksuaikajoustojen lisäksi helpotusta harrastamiseen taloudellisesta tilanteesta riippumatta voi saada hakemalla lippukunnalta avustusta tai maksuvapautusta retki- ja leirimaksuista taloudellisin ja sosiaalisin perustein. Kirjallinen anomus toimitetaan ennen ko. tapahtumaa joko lähimmälle johtajalle tai suoraan lippukunnan hallitukselle, joka käsittelee kaikki anomukset luottamuksellisesti.
Antoisaa partiovuotta toivottaen,
Mynämäen Maahisten hallitus
