Maahisten Lapin vaellus oli kesän 2017 huippuhetki. Vaellus toteutettiin 25 innokkaan vaeltajan kanssa Urho Kekkosen kansallispuistossa. Mukana olleille tiedoksi, että vaelluksen loppuosa laskutetaan piakkoin. Kokonaishinnaksi muodostui 160 euroa. Hinta saatiin tavallista ja ennakoitua halvemmaksi yllättäen saatujen tukien ansiosta. Lippukunta haluaa osoittaa suuren kiitoksensa erityisesti Mynämäen Lions Clubille vaelluksen mahdollistamisesta. Palaa vielä Lapin tunnelmiin oheisen matkakertomuksen avulla. Kuvia reissusta on kuvapankissa!
Perjantai 4.8.
Joukko innokkaita partiolaisia kokoontuu seurikselle. Tätä on odotettu, nyt se on käsillä. Rinkat on pakattu, tavarat hankittu ja jännitys on käsinkosketeltavaa. Toki ehkä vielä enemmän jännittää vanhempia kuin vaeltajia. Porukka bussiin ja matka alkaa.
Lauantai 5.8.
Yön yli on ajettu pienine taukoineen. Tievatuvan pihaan päästään aamupäivällä ja väsynyt, mutta innostunut joukkio purkautuu bussista. Alkaa yleinen härdelli, kun yhteiset kamat jaetaan rinkkoihin, vaatteita vaihdetaan ja rinkkoja punnitaan. Maastoon päästään puoleen päivään mennessä. Alku lähtee hyvin liikenteeseen ja pari lyhyttä taukoa auttaa rinkkojen säätämiseen. Pian jo punnerretaan tunturin rinnettä ylös.
Ensimmäistä lounas tehtiin Niilanpäällä. Opitaan, että yhteisiä ohjeita pitää kuunella huolella, sillä yksi ryhmä ei ottanut lainkaan lounaspussia Tievatuvalta. Veden sijaitessa hieman kauempana, huomataan myös uuden vesikassin hyödyllisyys. Matka jatkuu tunturin yli kohti Suomunlatvan laavua. Tiukat pienet nousut sujuvat ensimmäisenä päivänä painavista rinkoista huolimatta hienosti. Laavulle saavutaan illansuussa ja ryhmät oppivat päivällisen teon ja teltan pystytyksen rytmiin. Väsymys on melkoinen bussiyön jäljiltä, joten suurin osa kömpi unille jo aikaisin.
Sunnuntai 6.8.
Ensimmäinen aamu sujuu, kuten yleensä, hieman hitaamman puoleisesti. Aamupalapuurot ja kiisselit syötiin kuitenkin hyvällä halulla ja teltatkin saatiin pakettiin. Matka sujui Suomujoen rantoja pitkin, eikä päivään sisältynyt edellisen kaltaisia tunturimaastoja. Lounaspaikalle Suomunruoktun autiotuvalle pääseminen edellytti joen ylittämistä. Korkeavartiset (ja ehjät) kengät omistaneet astelivat varovasti kiviä pitkin. Osa totesi paremmaksi kääriä lahkeet ja vaihtaa kengät kahlauscrokseihin. Vesi oli jäätävän kylmää, mutta fiilis toisella puolella oli upea, kun vesi helli rasittuneita jalkoja. Keittolounaan jälkeen jatkettiin polkuja pitkin Salolammin laavulle, jonne saavuttiin hyvissä ajoin.
Laavupaikka sijaitsi ihanan suuren lammen rannalla. Illalla oli pitkälti aikaa puuhastella. Pari kalastajaa oli matkassa mukana ja kalaa nousi lammesta mukavasti. Nuotioon kypsytettäväksi päätyi kalojen lisäksi myös saaristolaisleipätaikina. Iltaa istuttiin nuotiolla jutellen pitkäänkin.
Maanantai 7.8.
Edellisenä iltana pidetyn suunnittelupalaverin mukaisesti ryhmä jakaantui kahtia pariksi päiväksi. Kymmenen urheaa lähti aamulla tehokkaasti taivaltamaan 19 kilometrin matkaa Luirojärvelle. Loput 15 päätti jäädä viettämään seuraavaa luppopäivää matkan puoliväliin Tuiskukurun autiotuvalle. Matkalla Tuiskukurulle kuljettiin edelleen jokivartta, mutta mukaan mahtui myös tiukkoja tömpäreitä. Luiron porukka jatkoi Tuiskulla tehdyn lounaan jälkeen vielä parin tunturin sivuitse ja ilahtui huomatessaan, että Luirojoen yli oli rakennettu upouusi silta vanhan kahlaamon viereen. Ilta Luirolla venähti pitkälle yöhön nauttiessa autiosaunan lämmöstä.
Tiistai 8.8.
Luppopäivää Tuiskukurussa vietettiin pitkään nukkuen ja lepoa ottaen. Päivään mahtui myös puolivälin pesuhetki hyisen kylmässä joessa. Pannun puutteessa letut päätettiin jättää myöhempään, mutta yksi ainespussi uhrattiin varsin onnistuneeseen tikkulettukokeiluun. Tikkupullan tapaan valmistettu lettu maistui kuulemma loistavalta, joskin taikina oli varsin tahmeaa. Myös nettiä käytiin metsästämässä läheisellä tunturilla.
Luirolaisten luppopäivää vietettiin päiväretkellä Sokostin huipulle. Nousu yli 700 metriselle huipulle oli tiukka kivikossa, mutta maisemat olivat huiputuksen arvoiset. Myös saunaan ehdittiin toisenakin päivänä, rohkeimmat jopa jääkylmään Luirojärveen uimaan.
Keskiviikko 9.8.
Keskiviikkoaamu valkeni sateisena. Ainut reissuun osunut varsinainen sadepäivä, joten säät kyllä hellivät koko vaelluksen upeasti. Luirolta tultiin takaisin Tuiskukuruun lounastamaan. Tupakirjasta luimme pienempien lähteneen matkaan kohti Kotakängästä paria tuntia aikaisemmin. Ruotsalaisryhmän valloittaessa tuvan katokset, totesimme puuvajan toimivan mainiona ruuanlaittopaikkana ja samalla odottelimme suurimpien rankkasateiden ohimenoa.
Matkalla Kotakönkäälle tuli valittua hieman huono polku, sillä sen varrelle osui pari todella jyrkkää harjannetta. Neliveto rinnettä ylös painavan rinkan kanssa ei ollut helpoimmasta päästä, mutta siitäkin selvittiin. Kotakönkään laavulla ryhmämme oli jälleen koossa ja aurinkokin oli ryhtynyt paistamaan. Illan aikana kuivateltiin varusteet, kalastettiin, paistettiin lettuja ja käytiin joessa pulahtamassa.
Torstai 10.8.
Aamulla todettiin jo rutiinin muodostuneen, sillä koko porukka pääsi hyvin liikkeelle. Lyhyt päivämatka Rautulammelle oli mukava. Matkan varrelle osui kaunis ja mehevä hillasuo. Vaikka vasta osa hillasta oli kypsää, riitti jokaiselle poimittavaa niin suuhun kuin iltaa varten talteen. Kuiva kesä näkyi monina kuivuneina puroina ja lounasta tehtiin viimeisessä mahdollisessa vesipaikassa.
Rautulammilla oltiin aikaisin ja teltat saatiin pystyyn juuri ennen pientä sadekuuroa. Iltaa vietettiin taas nuotiolla pitkään. Läheiselle tunturille kiipustettiin kännykkäkentän ja netin saamiseksi. Huvittava näky, kun ihmiset kulkevat ympyrää huipulla kännykkä korvallaan. Mutta äidit tuntuivat olevan iloisia jokaisesta yhteydenotosta, joten se oli extravaivan arvoista.
Perjantai 11.8.
Viimeinen kokonainen vaelluspäivä! Matka vei tunturien ylitse Niilanpään kautta Sivakkaojan laavulle. Onneksi ei kovin korkealle keretty kiipeämään ennen kuin huomattiin, että vesikassi (joka muuten maastoutuu upeasti) oli unohtunut yöpaikalle. Urheat Jaakko ja Oskari lähtivät noutamaan kassia muiden jatkaessa kiipeämistä ylöspäin. Ylityksen jälkeen tehtiin lounasta ensimmäisenä päivänä tutuksi tulleella Niilanpäällä. Siitä eteenpäin jatkettiin matkaa pikkuhiljaa alaspäin ja vetisen suon lävitse.
Yöpaikalla oltiin jälleen aikaisin. Väsymyksen syykin selvisi, kun huomasi edellisen yön sateiden kasteleman teltan painon. Kangas kerää vettä mukaansa helposti kilosta kahteen. Kunnon ravistelu on siis paikallaan ennen pakkaamista. Viimeistä iltaa vietettiin haikeasti kuka mitäkin puuhastellen. Ehdittiin jo luulla, että saataisiin ensimmäistä kertaa yöpaikalle seuraa, mutta vaeltajakolmikko olikin menossa seuraavalla laavulle. Oikea polku oli vaan hieman hukassa.
Lauantai 12.8.
Aamu sujui rivakasti ja lyhyt kolmen kilometrin taival Tievatuvalle sujui miltei puolijuoksua. Tuvalla käytiin saunomassa ja syötiin lappilaiseen tapaan poronkäristystä ennen bussiin suuntaamista. Kävimme aluksi kääntämässä Kiilopäällä, jotta saimme hankituksi UKK-puiston merkkejä ja ottamassa turistikuvia Maahinen-kammin edessä. Kotimatkalla pysähdyimme Napapiirillä turistiostoksilla. Muu matka onkin allekirjoittaneelta sujunut sen verran lääketokkurassa, että juuri muita muistikuvia ei ole.
Sunnuntai 13.8.
Kotona! Aamuviideltä! Oho… Mitähän tässä tapahtui bussiyhtiön aikataulujen kanssa? Jaa-a. Mutta jokaineen löysi kotiinsa iloisena ja onnellisena huikeasta kokemuksesta. Muutaman vuoden päästä sitten uudestaan!
-Pia-