Seikkailija-tarpojaretki pidettiin Leijankämpällä 28.-30-10. Retkelle osallistui 3 tarpojaa Mausteisista mörreistä ja 8 seikkailijaa Possuista sekä Titiuista. Perjantaina ohjelma alkoi pj-teltan pystyttämisellä, mikä sujuikin hyvin ripeästi. Teltan pystyttämisen ohella osa kantoi vettä kaivosta ja muutama pääsi sytyttämään takkaan tulta. Kun kipinävuorot oli jaettu, syötiin iltapala, jonka jälkeen olikin jo aika mennä yöunille lämmitettyyn kaminatelttaan.
Lauantaina aamupuuron jälkeen oli leiriolympialaiset. Lajeina oli äly, kirves, pallonheitto, saappaanheitto, pituushyppy, juoksu ja suunnistus. Jokaiselta rastilta oli mahdollisuus saada viisi pistettä ja kaikkien lajien yhteispistemäärä ratkaisi voittajan. Kaikki selviytyivät tehtävistä hienosti eikä vesisadekaan haitannut tekemistä. Olympialaisten jälkeen laitoimme trangioilla tomaattista kaurajauhispastaa.
Iltapäivän ohjelmassa oli kaksi tehtäväpistettä. Toisessa veisteltiin paistinlastoja ja toisella rastilla tehtiin erilaisia nuotioita. Päivälliseksi syötiin kanarisottoa ja salaattia, minkä jälkeen täytettiin yhdessä retkigurut. Sillä aikaa, kun tarpojat valmistelivat iltaohjelmaa, seikkailijat askartelivat erilaisia halloween –teemaisia koristeita. Iltaohjelman laulujen, leikin ja hämähäkkien etsimisen ohessa syötiin nuotiolla paistettuja lepakkopitsoja ja nakkisormia sekä juotiin teeman mukaisesti ”noidan myrkkyjuomaa”. Sunnuntaina pakkailtiin ja siivottiin sekä jokainen ryhmä oli oman johtajansa kanssa omissa ohjelmissaan.